"Se oli ehkä torstai" 22.1.-15

Näin peilistä
kahdet kasvot
joita en tunnistanut
aika v    v    v
             a     a    a
                  l     l     l
                      u    u    u
                           i     i     i
limittyi laskostui
peitti kauttaaltaan
Minä vaivuin sen alle
hetki muuttui toiseksi
ja sen hetken oli hyvä

"Aamuja" 8.9.-14

Tajunta
   on pimeää, kestää kauan ymmärtää
   että olen herännyt, vielä kauemmin
   ymmärtää olemassalolo

Kyynärvarsi polttelee kun taivutan
haavataitos värjäytyy punertavanruskeaksi, voitelen Bepanthenilla,
käärin sideharson, sujautan käden hihaan
Kello on julma ja juoksee vain
Jos en menisi

    menen

Miten sä 20 minuuttia oot myöhässä (minulle)
Sä oot yksin maailmassa niiden tunteides kanssa (roolihahmolle)

Kylmä asvaltti ei ole lempeä jaloille
Kylmä mieli ei ole lempeä itselleen
            Olen niin väsynyt, että alan kohta itkeä
            Olen niin väsynyt, että alan kohta itkeä
            Olen niin väsynyt, että alan kohta itkeä

Minä olen unohtanut

miten itketään

Opeta

Tee jotain

minä olen jo tehnyt kaikkeni.

"Totuus on subjektiivista" 4.11.-12

Olen kunnossa
Olen juuri syönyt
Juuri nyt tahtoisin vain olla yksin

Kissa raapaisi minua eilen (ja toissapäivänä ja viimeiset kaksi kuukautta)

Ei ollut muuta pakotietä
Sinäkin vihasit minua jo joten
meidän suhteemme olisi joka tapauksessa ollut ohi


Viimeisinä hetkinäni minua ei pelottanut tippaakaan

"Voitto" 22.3.-12

Istuimme silloin ikkunalaudalla
Näin keväänvaloisat kasvosi
en lasiheijastuksena
en uniharhana

Sillä pidimme toisiamme käsistä
(ja ne olivat aidot ja lämpimät kädet)
Ja me kuiskimme toisillemme hiljaa:
"Me selvisimme, me selvisimme."

11.3.-12

Et voi väittää
että niin vain tapahtui:

että huusit vahingossa
että itkit vahingossa
että aivan sattumalta
satutit itseäsi
sattumalta petit kaikki muut

Että niin vain hupsista keikkaa
kaikki se onkin muka ohi

"Synkkään kasteltu tyttö" 10.4.-11

Muistatko, kun toissa syksynä pihalta löytyi synkkään kasteltu tyttö?

Kasteltu, tai ehkä se oli kieriskellyt siellä itse. Joka tapauksessa se oli yltä päältä synkässä eikä oikein tiennyt, miten ihmeessä pääsisi siitä eroon. Kai se uskoi ettei mitenkään, ainakin koska synkkä ei ollut enää nestemäistä: se oli jo kuivunut, kuin lasite, ehkä jo poltettukin vedenkestäväksi. Sitä ei saisi enää irti hajottamatta astiaa, tai tyttöä.

Silloin lasitteen alta voisi pelastaa sen mikä on pelastettavissa, siitä voisi ehkä muovata vielä jotain mikä muistuttaisi alkuperäistä.

”Muistuttaisi” ei riitä, se ei olisi sama. ”Muistuttaisi” olisi lobotomia.

”Olisi.”

Sillä nyt he eivät kuitenkaan olleet tekemisissä keramiikan tai taideväärennösten kanssa. Synkkään kasteltu tyttö oli vielä ihminen, vaikka sitä ei olisikaan päälle päin ehkä uskonut. Ehkä he unohtivat sen ajan myötä, sillä lopulta he jättivät suuritöisen ihmisraadon syrjään kuin se olisi ollut sellainen monituhatpalainen palapeli, jonka voi toisinaan piilottaa maton alle ja leikkiä että sitä ei ole.
He unohtivat myös, että synkään kastellulla tytöllä oli tunteet. Se näki ihmiset ammattien ja vieraiden takana ja halusi tietää niistä lisää. Toisinaan se kuvitteli että niitä tosiaan kiinnosti, miten sillä menee ja mitä se ajattelee, miten se haistelee öisin keväistä sadetta ja itkee menetettyjä henkiä. Lopulta se ymmärsi ettei sen kannattaisi enää yrittää ja ihmiset kastelivat sen uudelleen synkkään, ettei se liikkuisi tai pilaantuisi. Ne luulivat että synkkää voi käyttää säilöntäaineena.

Mutta ne olivat väärässä.

Synkkään kasteltu tyttö alkoi nimittäin mädäntyä sisältä päin vaikka jokin siellä tappelikin vastaan. Tyttö syytti itseään siitä että se katseli maailmaa synkän läpi, synkkä huurustui sen hengityksestä ja likaantui ulkopuolelta ja maailmasta tuli entistä pimeämpi ja epäselvempi. Muuta tyttö ei tuntenutkaan ansaitsevansa – se ei ollut sellainen ihminen josta olisi kannattanut kirjoittaa laulua, saatikka sitten kirjaa, mutta sillä oli liikaa mielipiteitä ja näkemyksiä jotta sitä olisi voinut jättää turvallisesti syrjään. Se ei sopinut tähän maailmaan.

Joskus oikein pahasti kyllästyessään se koitti raapia itse synkkään aukkoja, mutta tajusi sitten kantapään kautta, että synkkä ei ollut enää pinnalla, se oli imeytynyt sisemmälle. Tyttö koitti päästä niin syvälle, mutta kyennyt enää kun kädet olivat tahrautuneet hänen omaan vereensä. Se kuitenkin jatkoi huomattuaan että sillä tavalla jotakin tuntui synkän turruttamassa ihossa. Koko ajan se yritti unohtaa, että oikeastaan siihen sattui hemmetisti. Se unohti nukkua ja kun muisti, ei enää osannutkaan. Se makasi öitä valveilla ja toivoi synkästä myrkyllisempää, jotta sen ei tarvitsisi enää jaksaa sitä miten se oli jätetty oman onnensa nojaan, eikä kipua tai pimeää maailmaa. Se olisi rikkonut itsensä, mutta tiesi, miten synkkä karkaisi sen kehosta ja leviäisi ympäristöön. Synkkään kasteltu tyttö ei halunnut sitä noille sen unohtaneille ihmisille, joita kaikesta huolimatta rakasti.

"Pidä kiinni" 5.6.-11

Pidä kiinni,
pidä hellästi ole siinä
ole niin kiltti

Sano ettei hätää
minä pyydän
Sano että pysyt siinä
Sano että se hetki kestää
Ei se lopu koskaan

Halaa minua kuin katoaisin
jos vain hetkeksikään päästät irti
Sano että olen kaunis ja arvokas
tärkeä
Vaikken minä sitä uskokaan
Tahdon että tulet lähelle
että voin tuntea sinun lämpösi
Että voin tuntea olevani turvassa

22.5.-11

Eivät he ikinä opi
että sanoilla voi satuttaa

Sairauteen saakka.

"Eilen" 31.4.-11

Eilen tajusin
Minähän olen elossa
Kehossani virtaa ja kohisee
ja aivoissa kulkee pieniä ajatusmuurahaisia

Eilen muurahaiset
muuttivat kulkusuuntaa
Kyllästyneinä samaan vanhaan
Kolmessa viikossa kolusivat
läpi sen pimeämmän nurkan.

Muurahaisen muisti on lyhyt.

"Tappokeli" 18.1.-11

Ulkona luulee kuolevansa
Liukastun, kaadun
Nousen
Toivottavasti kukaan ei nähnyt
Liukastun, kaadun
Nousen


Joku kysyy sattuiko
vastaan
"Ei pahasti"
Ei enää, olen jo turtunut
Ei enää, osaan jo tehdä sen oikein

Tappokelissäkin kidun elossa
Ja keväällä kiitän sitä joka näki.

"Lasienkeli" 29.12.-10

Lasienkeli
Sinä siro ja kaunis
Jonkun taidolla tekemä

Lasienkeli
Löysin sinut maasta
Yritit lentää kivikon yli
vaikka siivistäsi lohkeili paloja

Lasienkeli
joku ei pitänyt sinua arvossa
Jonkun mielestä olit vain
sulatettua hiekkaa
arvotonta roinaa
Mikä typerys hän olikaan

Lasienkeli
En anna sinun hajota
Paikkaan siipesi vaikka saisin haavoja
Kiroan ikuisesti sitä
joka päästi sinut putoamaan.

"Pimeää" 10.11.-10

Pimeässä huoneessa on pimeää koska siellä ei ole ikkunoita eikä lamppuja. Joku sammutti yön viimeisen kynttilän ja jäljelle jäi pimeys. Pimeydestä kuuluu ääniä, jotka eivät oikeasti ole siinä, vakuutan itselleni. Minun kiero mieleni vain kuvittelee kaiken. Ei, minä olen yksin, täysin äänieristetyssä huoneessa ja voin aistia vain oman ruumiini äänet - sykkeen ja verenkierron ujelluksen. Olen yksin, huudan pääni sisällä. Olen totaalisen yksin, sillä minulla ei ole ketään.
Joku koskettaa ja olen varma että se on suojelusenkeli. Ne ovat paikalla vielä silloinkin kun enkelit jättävät. Sykkeeni kiihtyy ja olen varma että kehoni räjähtää kaikessa pimeydessä, että minä kuolen pian. Mutta se jokin pitää olkapäistäni kiinni eikä anna lähteä, minun silmiäni polttavat kyyneleet. Ne ovat ilon asialla. Ilon ja pelon.

En tahdo lähteä, sanon itselleni.
En nyt, kun vielä on aikaa.

"Kipu" 10.11.-10

Todellista
Pysyvää
Kaunista

Aliarvostettua ja vihattua
Vaikka siitä oppiikin nauttimaan
Jos se on siinä vieressä
ja kuuntelee.
Ei se tee tahallaan pahaa
ihmisluonto ei vain kestä
erilaisuutta.

Kivusta kaikki alkoi
ja kipuun kaikki myös loppuu.

"Punainen on kaunis väri" 21.10.-10

Vedetään ranteet auki
vedetään
ja valitetaan sitten

Vedetään ranteet auki
kumiankalla

Vedetään ranteet auki
ja tehdään verestä mustetta

Vedetään ranteet auki
ja ratkiriemukkaasti
piilotellaan likaisia nastoja

"Kuin yö ja päivä" 30.8.-10

Minne katosi se iloinen
ihminen
Joka nauroi kaikelle,
nauroi liikaa
Oli iloinen ja ihana
Jonka kasvot olivat täynnä valoa?

Mitä hänelle teki
se tumma hahmo
Joka näyttää nukkuvan pulpetilla
Soittaa Rautavaaraa kitaralla
Heiluu keskisormi pystyssä
niille
jotka eivät kunnioita?

"Tekeekö se kipeää?" 23.6.-10

Minä en osannut vastata kysymykseeni, sillä en ollut kokenut sitä. Vielä. Luulin, että tarkoitin vain sitä tietynlaista rakkautta, jota tunnetaan vastakkaista (tai toisinaan samaa) sukupuolta kohtaan. Minua ei kiinnostanut, tiesin että kaikki olisi kuitenkin turhaa. Haluan elää yksin.
Mutta kukaan ei varoittanut minua muusta, kuin niistä jotka etsivät vain sitä mistä ei puhuta. Minua varoitettiin menemästä vieraiden autoihin, minua varoitettiin uimasta liian syvälle. Käskettiin pysyä lähipiirissä ja ylittämään tie vasta vihreällä. He halusivat suojella, mutta miksi suojella ketään hyvältä asialta jonka ei pitäisi satuttaa? Miksi?
Ei siinä olisikaan ollut mitään järkeä, kieltäminen olisi tehnyt pahempaa jälkeä, näkyvämpää jälkeä. Mutta ehkä sekin olisi korjautunut. Haava rupeutuu ja katoaa myöhemmin, vaikka voikin näyttää pahalta. Mutta kuka osaa parantaa halvaantuneen käden, joka näyttää normaalilta?
Minä elin onnellisena, ei, vaan onnettomana. Kunnes se iski. Nosti minut taas seisomaan, suorassa ja puhalsi ilmaa keuhkoihini jotka olivat jo kuolla hapenpuutteesta. Lämmitti minun palelevaa sieluani ja palautti sille tunteet.
Ja minä rakastuin.
Ei, kuten alussa sanoin, ei, ei lainkaan niin. Enkä samalla lailla kuin lapsi rakastaa äitiään (mitä minä en ole tehnyt hetkeen). Se oli riippuvaisen rakkautta, takertuvaa ja ohutta, katoavaa.
Kunnes kaikki romahti. Etsin tulevaisuutta hapuilevin sormin sumusta mutta löysin vain olemattomuutta. Istahdin hiekkatielle ja itkin. Tai ainakin yritin. Tämä kaikki oli riistänyt minulta kyvyn itkeä. Halusin vain kuolla.
Mutta nyt tiesin vastauksen kysymykseen:
”Tekeekö se kipeää?”

Kyllä, se tekee kipeää. Viiltävää, kovaa ja jatkuvaa kipua. Mutta niin suloista ja koukuttavaa.

"Tivoli" 1.5.-10

Pyörittää, pyörittää
painaa pääni vasten penkkiä
Kädet ilmassa
Jalat vapaana
Silmät suljettuina
tai auki, miten vain.

Kunnes tajuan taas ajattelevani
samaa rataa
kuin muutenkin

Mutta maailmanpyörä ei hajoa.

"Noidankehä" 29.4.-10

Nojaan sängynlaitaan ja mietin
Miksi edes tarvitsin mitään
kun kerran olen
niin pirun onnellinen?

Vihaan itseäni koska valitan
Valitan koska vihaan itseäni
Ja se pahuus
vain kasvaa ja kasvaa
Kunnes tulvii yli äyräiden
saaden minut tärisemään
vihasta
surusta
kaikesta

Nojaan sängynlaitaan ja mietin:
Ehkä tämän kaiken takia.

"Jatkuu" 29.4.-10

Miksi
En voi pysähtyä
Olla vain, murehtimatta tulevasta
ottamatta vastuuta
painetta mistään?

Onko pakko jättää kaikki kaunis
tai ruma, kuitenkin tuttu
Pitääkö tosiaankin
puskea hampaat irvessä tuulta vasten?

Miksi en tahdokaan enää
mennä, edes vanhassa seurassa
Vaikka vihaan tätä kaikkea
enkä jaksaisi enää?

"Haluan" 22.4.-10

Haluan itkeä mutten voi
Haluan kuolla mutten uskalla
Haluan huutaa mutten saa
Haluan tappaa mutten kuitenkaan
Haluan nauraa
mutta eihän minulla ole
mitään naurettavaa