Hän luuli osaavansa lentää. Ymmärrätkö, niin hän luuli, hassu lapsi. Hän luuli, että hänen lapaluidensa jatkeena oli punaiset siivet. Ne olivat niin untuvaiset, että hän väitti talvisin pärjäävänsä ilman takkia. Siivet lämmittivät häntä, niin hän sanoi pakkasen saadessa hänen käsivartensa sinertämään.
Hän oli aina vihainen, kun en päästänyt häntä yksinään ulos, mutta minä opin jo siitä yhdestä kerrasta, kun hän kiipesi kalliolle, hyppäsi alas ja mursi molemmat jalkansa.
"Linnunpoikasetkin harjoittelevat korkealta. Tämä oli sinun syysi, kun et vienyt minua korkealle, kun olin pieni", hän sanoi itkuisella äänellä terveyskeskuksesta lähtiessämme.
Ennen pitkää hän lakkasi puhumasta siivistään. Ajattelin sen menneen kokonaan ohi, ajattelin, että se oli ollut vain lapsuuden kuvitteluleikki. Sellainen ihan vaaraton, paitsi että tämä oli aiheuttanut hänen kohtuullisen pieneen ikäänsä nähden aivan liian paljon vaaratilanteita.
Pian huomasin hänen laihtuvan laihtumistaan. Ensin uskoin kaikkia terveydenhoitoalan ammattilaisia heidän sanoessaan sen olevan kasvupyrähdyksen aiheuttama epätasapaino ja että se menisi kyllä ennen pitkää ohi. Kuitenkin hän oli laiha vielä kolmenkin vuoden päästä.
Eräänä päivänä hän tuli luokseni huutaen:
"Äiti, äiti, miksi minuun sattuu niin kovasti?"
Sulkiessani hänet syleilyyn käteni tavoitti hänen ruhjoutuneen selkänsä aiheuttaen tuskanulvaisun. Ruhjeista pilkottivat lapaluiden kärjet, verta valui pitkin hänen alaselkäänsä kohti reisiä ja lattialle lätäköksi. En tiennyt mitä tehdä - laiha lapseni selkä veressä sopersi itkien ajatelleensa, etteivät siivet olleetkaan vielä valmiit, koska niiden päällä oli liiaksi rasvaa ja nahkaa. Minulla ei ollut keinoja auttaa.
Soitin hätänumeroon joka oli ruuhkainen syystä tai tai toisesta Juuri, kun linja aukesi, tyttäreni menetti tajuntansa. Suustani tunkeutui surkea parku, pudotin puhelimen lattialle ja itkin.
Hänellä todella oli siipensä, tajusin, kun katsoin lattialla makaavaa hahmoa, joka vielähetki sitten oli ollut lapseni tomumaja. Hänellä todella oli punaiset siipensä, joilla hän nyt lensi jossakin toivottavasti onnellisena.
Mutta miksi, voi miksi niiden piti satuttaa niin kovasti meitä molempia?
