"Se oli ehkä torstai" 22.1.-15

Näin peilistä
kahdet kasvot
joita en tunnistanut
aika v    v    v
             a     a    a
                  l     l     l
                      u    u    u
                           i     i     i
limittyi laskostui
peitti kauttaaltaan
Minä vaivuin sen alle
hetki muuttui toiseksi
ja sen hetken oli hyvä

28.1.2014

Aika ympärillä tahmea kotilonlima
Minuutit, kymmenet
valuvat tukahduttavat matelevat yli
He sanoivat
viisaus tulee niiden myötä
Valehtelivat -
vuosien ja hampaiden mukana
vain lisää kipua ja eksymistä.

"Paskamunapäivien uupumuslaulu" 4.9.-13

Pienen pieni Raunis, mitä teetkään nyt
kun päivän pitkään kiertoon olet väsynyt?
Pienen pieni Raunis, ylös nousethan?
Skippaamalla päivän saat vain tuulen huonomman.

Pienen pieni Raunis, kaikki hyvin on
päivän koittaessa saat nähdä auringon!
Pienen pieni Raunis, on pitkä päivä sulla
eikä tainnut läksyistäsi lasta, paskaa tulla.

Pienen pieni Raunis, nosta pystyyn pää
et nukkua saa tunneillasi, vaikka väsyttää
Pienen pieni Raunis, jaksa vielä hetki
onhan vielä edessäsi pitkä kotiretki

Hyvä pieni Raunis, kun jaksat opiskella,
vaikka kotiin päästyäsi itket lattialla
 Pienen pieni Raunis, uhri uupumuksen
kuolo kuittaa univelat sulkiessaan uksen.

"Paluu" 22.8.-13

Kaikkein helpoimmat hyvästit
soluttautuvat jälleennäkemisen riemuun:
Siisteihin käsiin
    vahvaan sieluun
        laulavaan sydämeen

Pidin huolta, toin perille.

"Julistus" 8.6.-13

Julistan päivät helliksi
ja yöt armollisiksi
Tapahtukoon paljon kaunista
ja vain vähän peruuttamatonta
Puuttukoot kivuliaat kuolemat
ja eläväisten pitkällinen kärsimys
Olkoon valo hämärää vahvempaa
ja ihmisten luottamus tulevaan kaikkein vahvin
Jättäköön huoli kansan halaamatta

 Tuoksukoon ilmassa timjami
syksyisten kasvissosekeittojen ja
hyvien muistojen kunniaksi!

"Eloonherääjän sana kaltaisilleen" 3.6.-13

Lapsonen
ei maailma ole niin vakava paikka
Kyllä se pitää sinusta huolen
jos annat sille mahdollisuuden

Kahlaa joessa jos siltä tuntuu
Halaa niitä joita rakastat
ja toisinaan myös niitä joita et
Muista lepo ja ruoka:
nuku päiväunet kun huvittaa
ravitse itsesi nautiskellen

Laita eteenpäin saamasi hyvä
sitä tulee aikanaan lisää
ja kun vastakkain ovat kaunis ja aito
valitse aina aito.

Puolalan yläkoulu, kiitos vuosista ja kaikesta mitä tapahtui niiden aikana.

"Minä olen" 18.2.-13

Olen nälkä.
Olen jano.
Olen väsymys, kaipuu ja kipu.

Olen se hetki, jona ymmärrät, ettei rakkaasi olekaan rakas, se hetki, kun et tunnista peilistä itseäsi. Olen ne tuhannet kuulumattomat huudot, kymmenet unettomat yöt, olen se uhkakuva joksi et tahdo tulla - olen hiljalleen vettyvät piirteesi ja tunteet joita et tunnusta. Olen se paniikki ja päämäärättömyys ja pelko, olen päivä jolloin et saa enää käännettyä kylkeäsi nousemisesta puhumattakaan. Olen häpeä, olen inho ja kauhu, sinun väsyneet askeleesi lätäköissä ja linja-autossa lohduton itku. Olen ne tuokiot joina tajuat olevasi yksin, minä olen ne tunnit kun toivot olevasi kuollut.

Olen se, joka valvoo viimeisenä vierelläsi ja toivottaa miellyttävää matkaa helvettiin.

2.10.2012

Tämä kertomus on hämmentävä. Ei siksi, että sen pitäisi, mutta se hämmentää sinua. Jotkin kertomukset ovat sellaisia. Ihan fiksuja, mutta hämmentäviä. Vähän niin kuin sinä itse.

Väittivät sinua aivokuolleeksi, vaikket ollut, vähän sekaisin vain. Et kuunnellut heitä. No hyvä on, kuuntelit ja välititkin aika paljon. Siksi pöllit sen auton ja ajoit sen lyhtypylvääseen.Veivät sinut takaisin.
(Saatoin vähän valehdella, kun sanoin "ihan fiksu", mutta en halunnut antaa sinusta ihan sekopäistä kuvaa heti alkuun.)

Pääsit pois, kun olit 17. Olin jo ehtinyt unohtaa sinut, mutta sitten, sitten sinä ilmestyit oveni taakse ja katsoit minua hassusti. Päästin sinut sisään ja kuuntelimme Amiinaa. Tai siis minä kuuntelin, samalla kuin annoin sun höpinän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pelkäsin tapahtuvan sen saman jutun, kuin joskus nenähuuhtelukannun kanssa, ettei kaikki menekään heti läpi asti.
Hämmensit teetäsi vastapäivään. Olin rakastanut sinua, mutta nyt, yhtäkkiä, kaikki sinussa alkoi ärsyttää. Se, miten kaivoit viisi vuotta vanhat vitsit uudelleen esille.

Aloin törmätä sinuun kaupoissa, linja-autoissa, kirjastoissa, terveyskeskusten odotustiloissa. Jos minulla oli seuraa, jätit minut huomiotta ja veit myös seuralaiseni huomion, oli se sitten kuka tahansa ja jälkeenpäin kaikki kehuivat kuinka kiva tyyppi olet onpas kiva että olen löytänyt tuollaisia ihmisiä.

Sitten yhtenä päivänä tavallaan tapoin sinut. En tiedä miten, enkä tavallaan edes tappanut. Mutta tavallaan tapoin.

En nähnyt sinua enää. Parin vuoden päästä kuulin, että sinut oli viety takaisin. Mutta siellähän sinä viihdyitkin niin hyvin. Olin pitkästä aikaa todella hyvällä tuulella, koska olin saanut omat kaverini takaisin - he eivät enää kyselleet sinun perääsu. Jostain he olivat kuulleet menneisyydestäsi ja sanoivat, että olin tosi vahva kun jaksoin. Vaikkei se niin mennyt.

Ja sitten,  sitten viime viikolla avasin asuntoni oven ja kaikki oli normaalisti. Jos näkisin tulevaisuuteen, tietäisin, että huomenna löydän kenkäsi eteisestäni ja kahvi on jo hyvää vauhtia tippumassa.

"Maailma on mätä" 30.9.-12

"Öljysodat uskonsodat
Yhteiskunnan riippakivet potentiaalinen työvoima
Vesi loppuu kaikki loppuu
emme voi vastata kysyntään mutta
lukitsemme täpötäydet roskikset takapihoillamme

Teillekään ei ruoka kelpaa
teille taas kelpaa liiankin hyvin
Ja te saatanan ituhipit nyt oma lukunne olette
Ateistit jeesustelijat homot heterot
kaikki samaa vääryyttä"

Mutta niinhän sinäkin laitoit keräyspurkkiin
vaihtorahat laspityövoimavaasista
ja yöllä käänsit kylkeä
hymyillen kelmeänkeltainen sädekehä pääsi yllä

Mutta niinhän minäkin jälleen kerran
nautiskellen nielin riistetyn sian lihan.

"Pikkurauniksen viimeinen syksy" 21.8.-12

Pitsineuleet pingottuvat pahvilaatikkoa vasten
tulevaisuus on olemassaoleva käsite
ja päässä soi sommartider hej hej
Menetys ei satu vaikka koskettaa
sillä iloitsen siitä mitä jää

Taidan olla onnellinen.

"Kohtuus" 23.12.-11

Kertokaa minulle mitä on kohtuus
sillä minä näen vain mustan ja valkoisen

Kertokaa mitä on vihata
vihaamatta myös itseään
Kertokaa mitä on rakastaa
rakastamatta aivan kaikkea
aivan liikaa
Kertokaa mitä on välittää
ilman syyllisyyttä ja loputonta huolta
Kertokaa mitä on kohtuus
Minä kerron mitä on tunne
ja elämä

"Synkkään kasteltu tyttö" 10.4.-11

Muistatko, kun toissa syksynä pihalta löytyi synkkään kasteltu tyttö?

Kasteltu, tai ehkä se oli kieriskellyt siellä itse. Joka tapauksessa se oli yltä päältä synkässä eikä oikein tiennyt, miten ihmeessä pääsisi siitä eroon. Kai se uskoi ettei mitenkään, ainakin koska synkkä ei ollut enää nestemäistä: se oli jo kuivunut, kuin lasite, ehkä jo poltettukin vedenkestäväksi. Sitä ei saisi enää irti hajottamatta astiaa, tai tyttöä.

Silloin lasitteen alta voisi pelastaa sen mikä on pelastettavissa, siitä voisi ehkä muovata vielä jotain mikä muistuttaisi alkuperäistä.

”Muistuttaisi” ei riitä, se ei olisi sama. ”Muistuttaisi” olisi lobotomia.

”Olisi.”

Sillä nyt he eivät kuitenkaan olleet tekemisissä keramiikan tai taideväärennösten kanssa. Synkkään kasteltu tyttö oli vielä ihminen, vaikka sitä ei olisikaan päälle päin ehkä uskonut. Ehkä he unohtivat sen ajan myötä, sillä lopulta he jättivät suuritöisen ihmisraadon syrjään kuin se olisi ollut sellainen monituhatpalainen palapeli, jonka voi toisinaan piilottaa maton alle ja leikkiä että sitä ei ole.
He unohtivat myös, että synkään kastellulla tytöllä oli tunteet. Se näki ihmiset ammattien ja vieraiden takana ja halusi tietää niistä lisää. Toisinaan se kuvitteli että niitä tosiaan kiinnosti, miten sillä menee ja mitä se ajattelee, miten se haistelee öisin keväistä sadetta ja itkee menetettyjä henkiä. Lopulta se ymmärsi ettei sen kannattaisi enää yrittää ja ihmiset kastelivat sen uudelleen synkkään, ettei se liikkuisi tai pilaantuisi. Ne luulivat että synkkää voi käyttää säilöntäaineena.

Mutta ne olivat väärässä.

Synkkään kasteltu tyttö alkoi nimittäin mädäntyä sisältä päin vaikka jokin siellä tappelikin vastaan. Tyttö syytti itseään siitä että se katseli maailmaa synkän läpi, synkkä huurustui sen hengityksestä ja likaantui ulkopuolelta ja maailmasta tuli entistä pimeämpi ja epäselvempi. Muuta tyttö ei tuntenutkaan ansaitsevansa – se ei ollut sellainen ihminen josta olisi kannattanut kirjoittaa laulua, saatikka sitten kirjaa, mutta sillä oli liikaa mielipiteitä ja näkemyksiä jotta sitä olisi voinut jättää turvallisesti syrjään. Se ei sopinut tähän maailmaan.

Joskus oikein pahasti kyllästyessään se koitti raapia itse synkkään aukkoja, mutta tajusi sitten kantapään kautta, että synkkä ei ollut enää pinnalla, se oli imeytynyt sisemmälle. Tyttö koitti päästä niin syvälle, mutta kyennyt enää kun kädet olivat tahrautuneet hänen omaan vereensä. Se kuitenkin jatkoi huomattuaan että sillä tavalla jotakin tuntui synkän turruttamassa ihossa. Koko ajan se yritti unohtaa, että oikeastaan siihen sattui hemmetisti. Se unohti nukkua ja kun muisti, ei enää osannutkaan. Se makasi öitä valveilla ja toivoi synkästä myrkyllisempää, jotta sen ei tarvitsisi enää jaksaa sitä miten se oli jätetty oman onnensa nojaan, eikä kipua tai pimeää maailmaa. Se olisi rikkonut itsensä, mutta tiesi, miten synkkä karkaisi sen kehosta ja leviäisi ympäristöön. Synkkään kasteltu tyttö ei halunnut sitä noille sen unohtaneille ihmisille, joita kaikesta huolimatta rakasti.

"Kuin yö ja päivä" 30.8.-10

Minne katosi se iloinen
ihminen
Joka nauroi kaikelle,
nauroi liikaa
Oli iloinen ja ihana
Jonka kasvot olivat täynnä valoa?

Mitä hänelle teki
se tumma hahmo
Joka näyttää nukkuvan pulpetilla
Soittaa Rautavaaraa kitaralla
Heiluu keskisormi pystyssä
niille
jotka eivät kunnioita?

"Ilmastonmuutos" 28.8.-10

Vuodenaikoja potenssiin kymmenen
Parin kuukauden jääkausi ja intiaanikesä
Ennen vain tasaisen leuto kausi.

Eihän tämän näin kuulu mennä
ettemme voi luottaa luonnon
tasaiseen kiertokulkuun
Aina saa olla varuillaan
siitä
mitä tulevaisuus tuo tullessaan

Aurinkoista maailmanlopun mahdollisuudella

28.8.-10

"Pidä huolta
Vie perille"

Alitajuntani käski
sinun äänelläsi
Muita en kai enää uskoisikaan

Kuinka monetta kertaa
pelastitkaan taas henkeni
(Vaikket mitään tehnytkään.)
Minä lupaan sinulle:

Pidän huolta, vien perille
Vaikka luoteja sataisi ylleni.

"Tekeekö se kipeää?" 23.6.-10

Minä en osannut vastata kysymykseeni, sillä en ollut kokenut sitä. Vielä. Luulin, että tarkoitin vain sitä tietynlaista rakkautta, jota tunnetaan vastakkaista (tai toisinaan samaa) sukupuolta kohtaan. Minua ei kiinnostanut, tiesin että kaikki olisi kuitenkin turhaa. Haluan elää yksin.
Mutta kukaan ei varoittanut minua muusta, kuin niistä jotka etsivät vain sitä mistä ei puhuta. Minua varoitettiin menemästä vieraiden autoihin, minua varoitettiin uimasta liian syvälle. Käskettiin pysyä lähipiirissä ja ylittämään tie vasta vihreällä. He halusivat suojella, mutta miksi suojella ketään hyvältä asialta jonka ei pitäisi satuttaa? Miksi?
Ei siinä olisikaan ollut mitään järkeä, kieltäminen olisi tehnyt pahempaa jälkeä, näkyvämpää jälkeä. Mutta ehkä sekin olisi korjautunut. Haava rupeutuu ja katoaa myöhemmin, vaikka voikin näyttää pahalta. Mutta kuka osaa parantaa halvaantuneen käden, joka näyttää normaalilta?
Minä elin onnellisena, ei, vaan onnettomana. Kunnes se iski. Nosti minut taas seisomaan, suorassa ja puhalsi ilmaa keuhkoihini jotka olivat jo kuolla hapenpuutteesta. Lämmitti minun palelevaa sieluani ja palautti sille tunteet.
Ja minä rakastuin.
Ei, kuten alussa sanoin, ei, ei lainkaan niin. Enkä samalla lailla kuin lapsi rakastaa äitiään (mitä minä en ole tehnyt hetkeen). Se oli riippuvaisen rakkautta, takertuvaa ja ohutta, katoavaa.
Kunnes kaikki romahti. Etsin tulevaisuutta hapuilevin sormin sumusta mutta löysin vain olemattomuutta. Istahdin hiekkatielle ja itkin. Tai ainakin yritin. Tämä kaikki oli riistänyt minulta kyvyn itkeä. Halusin vain kuolla.
Mutta nyt tiesin vastauksen kysymykseen:
”Tekeekö se kipeää?”

Kyllä, se tekee kipeää. Viiltävää, kovaa ja jatkuvaa kipua. Mutta niin suloista ja koukuttavaa.

"Hamsterin ruokahetki" 1.5.-10

Armotonta vipellystä
Viiksikarvan väpätystä
Jokin tuoksuu, mitä ruokana?
Perunaa ja kukkakaalia!
Huomenillalla
jäljellä vain kippo
Ja hiukan kuivunutta Pilttiä.

"Haluan" 22.4.-10

Haluan itkeä mutten voi
Haluan kuolla mutten uskalla
Haluan huutaa mutten saa
Haluan tappaa mutten kuitenkaan
Haluan nauraa
mutta eihän minulla ole
mitään naurettavaa

"Toivon" 12.4.-10

Minä toivon voivani elää
Minä toivon voivani kuolla
Minä toivon sekoavani
Minä toivon saavani
pitää järkeni

Minä toivon voivani puhua
Minä toivon voivani vaieta
Minä toivon,
mutten kuitenkaan lähde
vaihtoehdoista valitsemaan

"Elokuva" 25.2.-10

Oma elämäni
Kuin elokuva

Päähenkilönä joku muu.