4.3.-14

Tahtoisin vain huutaa:
Ole minun
juurru syliini ja totu luottamukseen
siihen, ettei kukaan hylkää
että huominen on kaunis
että huominen on
Se pieni lintu minun sydämessäni
laulaisi oksillasi niin kovin mielellään.

"Tiistaitunnelmia" 6.11.-12

Minun on ikävä sinua.
Tahtoisin soittaa sinulle. On vähän paha olla

Tuleeko maailmasta koskaan sellaista että minunkin on hyvä
olla niin kuin kuuluu sellaisena kuin olen
vittumaisena ja herkkänä?

Niin kovasti tahtoisin soittaa vaikkei ole sanottavaa
ihan vähän ehkä itkeä myös

ei täällä enää kukaan ota kiinni jos itkee

(Tule halaa itke kanssani!)

2.10.2012

Tämä kertomus on hämmentävä. Ei siksi, että sen pitäisi, mutta se hämmentää sinua. Jotkin kertomukset ovat sellaisia. Ihan fiksuja, mutta hämmentäviä. Vähän niin kuin sinä itse.

Väittivät sinua aivokuolleeksi, vaikket ollut, vähän sekaisin vain. Et kuunnellut heitä. No hyvä on, kuuntelit ja välititkin aika paljon. Siksi pöllit sen auton ja ajoit sen lyhtypylvääseen.Veivät sinut takaisin.
(Saatoin vähän valehdella, kun sanoin "ihan fiksu", mutta en halunnut antaa sinusta ihan sekopäistä kuvaa heti alkuun.)

Pääsit pois, kun olit 17. Olin jo ehtinyt unohtaa sinut, mutta sitten, sitten sinä ilmestyit oveni taakse ja katsoit minua hassusti. Päästin sinut sisään ja kuuntelimme Amiinaa. Tai siis minä kuuntelin, samalla kuin annoin sun höpinän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pelkäsin tapahtuvan sen saman jutun, kuin joskus nenähuuhtelukannun kanssa, ettei kaikki menekään heti läpi asti.
Hämmensit teetäsi vastapäivään. Olin rakastanut sinua, mutta nyt, yhtäkkiä, kaikki sinussa alkoi ärsyttää. Se, miten kaivoit viisi vuotta vanhat vitsit uudelleen esille.

Aloin törmätä sinuun kaupoissa, linja-autoissa, kirjastoissa, terveyskeskusten odotustiloissa. Jos minulla oli seuraa, jätit minut huomiotta ja veit myös seuralaiseni huomion, oli se sitten kuka tahansa ja jälkeenpäin kaikki kehuivat kuinka kiva tyyppi olet onpas kiva että olen löytänyt tuollaisia ihmisiä.

Sitten yhtenä päivänä tavallaan tapoin sinut. En tiedä miten, enkä tavallaan edes tappanut. Mutta tavallaan tapoin.

En nähnyt sinua enää. Parin vuoden päästä kuulin, että sinut oli viety takaisin. Mutta siellähän sinä viihdyitkin niin hyvin. Olin pitkästä aikaa todella hyvällä tuulella, koska olin saanut omat kaverini takaisin - he eivät enää kyselleet sinun perääsu. Jostain he olivat kuulleet menneisyydestäsi ja sanoivat, että olin tosi vahva kun jaksoin. Vaikkei se niin mennyt.

Ja sitten,  sitten viime viikolla avasin asuntoni oven ja kaikki oli normaalisti. Jos näkisin tulevaisuuteen, tietäisin, että huomenna löydän kenkäsi eteisestäni ja kahvi on jo hyvää vauhtia tippumassa.

"Synesteetikon päiväuni" 28.5.-11

Tahdon nähdä ääniä
hajuja
haisunäätien reviirimerkintöjä

Tahdon maistaa
epävireisen pianon äänen
sinikellojan värin
kissan pehmeän turkin

Tahdon tuntea
palasokerin rintaliiveissä
tulehtuneen varpaankynnen
kastepisarat ruusunkukilla

Tahdon haistaa
hunajaa vaniljaa lakritsia
öljyvärimaalauksen
ja mökkilaiturin vanhat lankut

"Pimeää" 10.11.-10

Pimeässä huoneessa on pimeää koska siellä ei ole ikkunoita eikä lamppuja. Joku sammutti yön viimeisen kynttilän ja jäljelle jäi pimeys. Pimeydestä kuuluu ääniä, jotka eivät oikeasti ole siinä, vakuutan itselleni. Minun kiero mieleni vain kuvittelee kaiken. Ei, minä olen yksin, täysin äänieristetyssä huoneessa ja voin aistia vain oman ruumiini äänet - sykkeen ja verenkierron ujelluksen. Olen yksin, huudan pääni sisällä. Olen totaalisen yksin, sillä minulla ei ole ketään.
Joku koskettaa ja olen varma että se on suojelusenkeli. Ne ovat paikalla vielä silloinkin kun enkelit jättävät. Sykkeeni kiihtyy ja olen varma että kehoni räjähtää kaikessa pimeydessä, että minä kuolen pian. Mutta se jokin pitää olkapäistäni kiinni eikä anna lähteä, minun silmiäni polttavat kyyneleet. Ne ovat ilon asialla. Ilon ja pelon.

En tahdo lähteä, sanon itselleni.
En nyt, kun vielä on aikaa.

"Alku" 15.9.-10

Alussa oli suo. Ei kuokkaa eikä Jussia, vain suo. Suosta nousi suoeläimiä, joilla oli karvaiset käpälät ja kolme hammasta. Hampaillaan ne rikkoivat kuvitteellisia kookospähkinöitä, kun eivät tienneet paremmastakaan. Ilman häntää ne eivät voineet edes uida, sillä Evoluutio oli kertonut sen niille. Heille. Oma persoona kehittyi jo 200 vuotta ajanlaskun kahvitauon alun jälkeen, samoin mieltymys paritella ydinjätteestä kuoriutuvien toukkien kanssa. Siitä syntyi risteytys nimeltä Jussi, joka nimesi suoeläimet mammuteiksi, tappoi ja myöhemmin söi ne. Kolmesta hampaasta hän teki pianon joka ei soinut eikä edes näyttänyt hyvältä. Tästä masentuneena Jussi lauloi omatoimisena poikana itsensä suohon, jossa eli kolme vuotta ja kuoli jääkauden tullen.

"Mufasa" 15.9.-10

Menninkäinen sateessa ilman suojaavia kahvinpuruja, etsien onneaan ankan räpylöistä

Uppsalan ainoa lintu biisonilauman keskellä,
faaraoiden perintönä hunajaa, sitä yhä kelvollista.
Alfauroksen vastaluvun vastaluku kupillisessa kirnupiimää:
simpanssin löyhkää matelee bussin takavaloissa kuin
antihistamiinihuuruinen norppa rannalla, bailaten pingviinien kanssa.

"Piirtoheitinkalvo" 18.4.-10

Kalvolla kissanpaskaa
liian pienellä präntillä
Vapaudenriistoa!

Tämä on minun työni
Kuin omasta verestäni vuodatettu
Eihän sekään virtaa lokeroituna

Täynnä rasteja
oikein vai väärin
totta vai tarua
kyllä vai ei
vaiko ehkä.

"Punkkari ja pissis" 17.4.-10

Hengitti tupakansavua
Potki kiviä
pinkillä tennarillaan
Yski ja käänsi selkänsä
Nyppi hakaneulaa korvassaan

Katsoi hänen irokeesiaan
Kosketti omia
lakattuja hiuksiaan
Korkkasi uuden siideritlkin
Puuteroi kasvonsa
Punasi huulensa

Liikaa eroja
eikä paljon yhteistä
He eivät puhuneet
toisilleen enää.

17.4.-10

Vieras rakennus
Vieraat askeleet
Vasen.
Oikea.
Vasen.
Oikea.
Mummolan haju
ja tärisevä puhelin.

"Riisuttu omakuva" 7.4.-10

Henki ja vastarannankiiskeys. Jatkuva musiikkisoitin pään sisällä: naa-na-naa, naa-na-naa. Tavoite tarrautua kiinni pikkuasioihin ja ihmisten kutittaminen kyljistä. Koko yhtä pitkä kuin leveä olemus. Ilman kaikkea tätä minusta ei olisi tullut minä. Olisin vieras vieraiden joukossa, yksin vaeltava sielu, lanka ilman päätä, äidfin pikku herranterttu ja tunnollinen oppilas.

"Aistien" 7.4.-10

Jokirannassa haisee keväinen paska. Pahvin maku suussa ja kylmä jaloissa. Vesi kantaa käkätystä ja jääpaloja. Kello soittaa puoli kuuden merkiksi.

Sylki maistuu happamalta ja sormet ovat kohmeessa pyöräilijöiden kulkiessa ympäriinsä. Märän mullan tai hiekkatien haju sekoittuu kylmään tuuleen.

Isompi jääpalanen kulkee verkalleen joessa ja ilmassa haisee halpa muovi. Tuuli kuivattaa silmiä.

Puiden latvoissa roikkuu tuulenpesiä ja nenä vuotaa tahmeaa limaa huulille. Sormenpäitä kylmää kuin ne aikoisivat jäätyä ja katketa.

Anton istuu kiveyksen reunalla, lähellä jokea joka virtaa kohtuullisen nopeasti. Maisa nousee takaisin maanpinnalle.

Hupparin fleecevuori tuntuu lämpöiseltä sormia vasten ja tuulessa heiluvat hiukset kutittavat kasvoja oikean jalan painaessa vasenta. Kuivunut hiuslakka on karkea sormille.

27.1.-10

Kesäilta, aurinko laskee. Taivas on oranssinpunainen. Tuulee ja kurjet lähtevät lentäen pois. Nuori tyttö pitkässä, valkoisessa, harsokankaisessa mekossa seisoo rannalla. Hetken mietittyään tyttö älkää kävellä askel askeleelta syvemmälle kunnes mitään ei näy. Huomista ei enää tule.