"Paskamunapäivien uupumuslaulu" 4.9.-13

Pienen pieni Raunis, mitä teetkään nyt
kun päivän pitkään kiertoon olet väsynyt?
Pienen pieni Raunis, ylös nousethan?
Skippaamalla päivän saat vain tuulen huonomman.

Pienen pieni Raunis, kaikki hyvin on
päivän koittaessa saat nähdä auringon!
Pienen pieni Raunis, on pitkä päivä sulla
eikä tainnut läksyistäsi lasta, paskaa tulla.

Pienen pieni Raunis, nosta pystyyn pää
et nukkua saa tunneillasi, vaikka väsyttää
Pienen pieni Raunis, jaksa vielä hetki
onhan vielä edessäsi pitkä kotiretki

Hyvä pieni Raunis, kun jaksat opiskella,
vaikka kotiin päästyäsi itket lattialla
 Pienen pieni Raunis, uhri uupumuksen
kuolo kuittaa univelat sulkiessaan uksen.

"Tarina punaisista siivistä" 15.10.-12

Hän luuli osaavansa lentää. Ymmärrätkö, niin hän luuli, hassu lapsi. Hän luuli, että hänen lapaluidensa jatkeena oli punaiset siivet. Ne olivat niin untuvaiset, että hän väitti talvisin pärjäävänsä ilman takkia. Siivet lämmittivät häntä, niin hän sanoi pakkasen saadessa hänen käsivartensa sinertämään.

Hän oli aina vihainen, kun en päästänyt häntä yksinään ulos, mutta minä opin jo siitä yhdestä kerrasta, kun hän kiipesi kalliolle, hyppäsi alas ja mursi molemmat jalkansa.
"Linnunpoikasetkin harjoittelevat korkealta. Tämä oli sinun syysi, kun et vienyt minua korkealle, kun olin pieni", hän sanoi itkuisella äänellä terveyskeskuksesta lähtiessämme.

Ennen pitkää hän lakkasi puhumasta siivistään. Ajattelin sen menneen kokonaan ohi, ajattelin, että se oli ollut vain lapsuuden kuvitteluleikki. Sellainen ihan vaaraton, paitsi että tämä oli aiheuttanut hänen kohtuullisen pieneen ikäänsä nähden aivan liian paljon vaaratilanteita.

Pian huomasin hänen laihtuvan laihtumistaan. Ensin uskoin kaikkia terveydenhoitoalan ammattilaisia heidän sanoessaan sen olevan kasvupyrähdyksen aiheuttama epätasapaino ja että se menisi kyllä ennen pitkää ohi. Kuitenkin hän oli laiha vielä kolmenkin vuoden päästä.

Eräänä päivänä hän tuli luokseni huutaen:
"Äiti, äiti, miksi minuun sattuu niin kovasti?"
Sulkiessani hänet syleilyyn käteni tavoitti hänen ruhjoutuneen selkänsä aiheuttaen tuskanulvaisun. Ruhjeista pilkottivat lapaluiden kärjet, verta valui pitkin hänen alaselkäänsä kohti reisiä ja lattialle lätäköksi. En tiennyt mitä tehdä - laiha lapseni selkä veressä sopersi itkien ajatelleensa, etteivät siivet olleetkaan vielä valmiit, koska niiden päällä oli liiaksi rasvaa ja nahkaa. Minulla ei ollut keinoja auttaa.
Soitin hätänumeroon joka oli ruuhkainen syystä tai tai toisesta Juuri, kun linja aukesi, tyttäreni menetti tajuntansa. Suustani tunkeutui surkea parku, pudotin puhelimen lattialle ja itkin.

Hänellä todella oli siipensä, tajusin, kun katsoin lattialla makaavaa hahmoa, joka vielähetki sitten oli ollut lapseni tomumaja. Hänellä todella oli punaiset siipensä, joilla hän nyt lensi jossakin toivottavasti onnellisena.

Mutta miksi, voi miksi niiden piti satuttaa niin kovasti meitä molempia?

"Tiistaitunnelmia" 6.11.-12

Minun on ikävä sinua.
Tahtoisin soittaa sinulle. On vähän paha olla

Tuleeko maailmasta koskaan sellaista että minunkin on hyvä
olla niin kuin kuuluu sellaisena kuin olen
vittumaisena ja herkkänä?

Niin kovasti tahtoisin soittaa vaikkei ole sanottavaa
ihan vähän ehkä itkeä myös

ei täällä enää kukaan ota kiinni jos itkee

(Tule halaa itke kanssani!)

"Toisaalla olet lähimpänä" 28.4.-12

Katselin kun jokiranta lainehti
vappuaaton onnellisia pareja juhlivia kaveripiirejä
serpentiinisadetta värjättyjä hiuslakkoja
Sydämeni ei kestänyt
sillä minä en ollut yksi heistä
me emme olleet, me kaksi ja muutama muu

Katselin miten ne nauroivat, joivat
Yksin avuttomana itkien
vappupäivän särkyneitä sydämiä katkenneita välejä
rikkinäisiä sukkahousuja seuraavan aamun krapulaa
Eilen luulin etten tapaa ketään
Tänään otat minut syliisi ilman katumusta

"Suvivirsi" 5.6.-11

Silloin minä sanoin
etten kestä enää yhtäkään aamua
Että vihaan teitä kaikkia
Ettei siitä ole mitään hyötyä
Etten jaksa odottaa
että se ikuisuuden päästä
loppuu kokonaan.

Mutta itkin silti
kun orkesteri soitti
Suvivirren alkusoiton.

"Pieniä iloja" 10.4.-11

Valvoa aamuun asti
Nuuhkia ikkunasta viileää kevätilmaa
Itkeä ilosta
lintujen ja veden ääniä
ja sitä
ettei enää tarvita lisävaloa

"Kokko" 24.6.-10

Minä ryömin
pakoon, ovesta
Kaikki sortuu ympärillä

Juoksen
Lähimpään taloon
monta kilometriä

Soitan
Ja rauhallinen ääni vastaa
Minä olen paniikissa
ja puhuminen on vaikeaa

Itken
Sillä kaikki on tuhottu
Jonkun mielestä
oli hauskaa tehdä kokko
Toisten kesämökistä
ja tuntea palaneen lihan haju

"Haluan" 22.4.-10

Haluan itkeä mutten voi
Haluan kuolla mutten uskalla
Haluan huutaa mutten saa
Haluan tappaa mutten kuitenkaan
Haluan nauraa
mutta eihän minulla ole
mitään naurettavaa

16.4.-10

"Elämä jatkuu", te sanotte
mutta ette te ymmärtäisi
Jätin minuuteni muualle
sinne, mistä en saa sitä takaisin

Minä olin onnellinen
Ja kun on ollut onnellinen
on yhä vain vaikeampaa
palata takaisin synkkyyteen.

Minun kyyneleeni ovat jälleen kuivuneet.

"Lumineito" 24.12.-09

Kaikki mitä hän eniten toivoi
oli vain lämmin halaus
Se oli se halaus
jota hän ei ikinä saanut tuntea

Ympärillä hyörivät lapset
Nauru
loistavat silmät ja se ilo
Kuinka kurjaa katsoa sivusta
He luulivat sen oleva kylmä
Sieluton

Illan tullen
naapurin isot pojat
potkivat lommoja jalkoihin
ryöstivät kaulaliina
Ei kyennyt itkemään

sillä pienet kädet
muovasivat hänen suunsa hymyyn

Kevään tullen
aurinko sulatti pois
Niin tutuksi käyneen hahmon
Vasta silloin hän sai
itkeä.

"Huuto" 13.12.-09

Minä luulin tehneeni suuren virheen
Tämä saattaa pelastaa henkeni

Syynäsin viestin läpi
Kerran jos toisenkin
Käskin muidenkin vielä tarkistaa kunnes olin tyytyväinen.
Vastausta ei kuulunutkaan
Ja minä itkin
kunnes kyyneleet ehtyivät.

Mutta sieltä se tuli
ja minun kyyneleeni alkoivat taas virrata
vuolaina koskina pitkin poskipäitäni.

Minun huutoni on kuultu.
Ehkä huomenna olen parempi ihminen