"Sana ylittää sillan" 16.5.-10

Suusta suuhun, tai korvaan. Kuiskaus kaikuu mielestä toiseen, läpi vihertävän ja harmaan kaupungin. Tuuli kuljettaa sitä, lehdet havisevat, ihmiset mutisevat sen seitsemää kirjainta kuin mantraa jolla tappaa paha. Sitä se onkin, sen tieltä väistyy kaikki mitä se ei tahdo kiertää, se ei jätä mitään huomaamatta. Se on jotakin, mikä on ollut olemassa aivan alusta saakka, on olemassa aivan loppuun ja ylikin, pysyen yhtä kirkkaana ja vahvana, heikentymättä koskaan.

Ihmisten joukossa kulkee sana, yksin ilman muita, muttei silti erakkona. Vesi sen alla levittää laineillaan vaimeaa viestiä kuuroille korville. Askeleet taputtavat sille rytmiä, kun se kiemurtelee läpi ihmismassojen ja istahtaa joen reunalle nuoren miehen viereen. Se ujuttautuu tämän aivoihin ja jättää olemuksensa kaikumaan sinne.

Miehen huulet liikkuivat kuiskaten yhden ainoan sanan:
"Rakkaus."

"Hiljaisuus kertoo eniten" 6.5.-10

Eläisinkö kuolleena
rajamaiden takana
Tietämättä mikä olen,
jyvä vaiko akana?

Päättyykö maailma
samalla kuin elämä?
Jatkuuko vaellus,
jossain, kaukana, pois?

Kantaako siivet
vai huojuuko olevuus?
Joskus hiljaisuus
kertoo eniten.

Kaupungissa pimeää,
turvatonta, hämärää.
Kädet taskussa,
katse maassa.
En jaksa välittää.

Joskus hiljaisuus
kertoo eniten
Ei kuuntele muita
vaan huutaa ne alleen.

Onko ihmisyys pahe
lahja
vai kirous?

Joskus hiljaisuus
kertoo eniten
vaikkei sanoisikaan
yhtään mitään

Puolta tavua pitempää.