"Kevään hellimä tyttö" 11.5.-13

Minä tahdon tuon tytön
joka uneliaana istuu seppele päässään
se antaa auringon halata
ja sen hiuksia silittää tuuli

Ja ihan yhtäkkiä
haluaisin lakkauttaa talvet
jotta se saisi olla ja istua.

8.5.-13

Ennen sallit ajan pysähtyä syliisi
Lähetit sen jälleen matkaan lempeällä kädenliikeellä
niin, ettei se lyönyt kasvoille
vaan sulautui, kunnes vain oli

Nyt juokset aikaa pakoon itsekin:
näen sinusta vain varjon
joka torjuu minut kiireesti
Eivätkä silmäsikään loista enää lämmintä valoa

Jos olisin kissa, kenties näkisin sinut vielä

"Minä olen" 18.2.-13

Olen nälkä.
Olen jano.
Olen väsymys, kaipuu ja kipu.

Olen se hetki, jona ymmärrät, ettei rakkaasi olekaan rakas, se hetki, kun et tunnista peilistä itseäsi. Olen ne tuhannet kuulumattomat huudot, kymmenet unettomat yöt, olen se uhkakuva joksi et tahdo tulla - olen hiljalleen vettyvät piirteesi ja tunteet joita et tunnusta. Olen se paniikki ja päämäärättömyys ja pelko, olen päivä jolloin et saa enää käännettyä kylkeäsi nousemisesta puhumattakaan. Olen häpeä, olen inho ja kauhu, sinun väsyneet askeleesi lätäköissä ja linja-autossa lohduton itku. Olen ne tuokiot joina tajuat olevasi yksin, minä olen ne tunnit kun toivot olevasi kuollut.

Olen se, joka valvoo viimeisenä vierelläsi ja toivottaa miellyttävää matkaa helvettiin.

"Rauha" 26.1.-13

Päivisin minä kaipaan lukusalien rauhaa, sitä
miten huomaa hidastavansa jotta lattia
ei kumisisi liikaa, sitä
kun kevätaurinko valaisee
lehtiä lukevat vanhukset ja minut.

13.1.-13

Pesen kasvoiltani vanhuuden
Pesen kasvoiltani väsymyksen, ei,
väsymystä en, sillä väsymys on omaa

Sukellan ja suljen silmät
Niin että jää
se mitä tunnen, se mitä kuulen

Ja minä tunnen, kuulen
pehmeyttä

vain pehmeyttä.

"Tarina punaisista siivistä" 15.10.-12

Hän luuli osaavansa lentää. Ymmärrätkö, niin hän luuli, hassu lapsi. Hän luuli, että hänen lapaluidensa jatkeena oli punaiset siivet. Ne olivat niin untuvaiset, että hän väitti talvisin pärjäävänsä ilman takkia. Siivet lämmittivät häntä, niin hän sanoi pakkasen saadessa hänen käsivartensa sinertämään.

Hän oli aina vihainen, kun en päästänyt häntä yksinään ulos, mutta minä opin jo siitä yhdestä kerrasta, kun hän kiipesi kalliolle, hyppäsi alas ja mursi molemmat jalkansa.
"Linnunpoikasetkin harjoittelevat korkealta. Tämä oli sinun syysi, kun et vienyt minua korkealle, kun olin pieni", hän sanoi itkuisella äänellä terveyskeskuksesta lähtiessämme

Ennen pitkää hän lakkasi puhumasta siivistään. Ajattelin sen menneen kokonaan ohi, ajattelin, että se oli ollut vain lapsuuden kuvitteluleikki. Sellainen ihan vaararton, paitsi että tämä oli aiheuttanut hänen kohtuullisen pieneen ikäänsä nähden aivan liian paljon vaaratilanteita.

Pian huomasin hänen laihtuvan laihtumistaa. Ensin uskoin kaikkia terveydenhoitoalan ammattilaisia heidän sanoessaan sen olevan kasvupyrähdyksin aiheuttama epätasapaino ja että se menisi kyllä ennen pitkää ohi. Kuitenkin hän oli laiha vielä kolmenkin vuoden päästä.

Eräänä päivänä hän tuli luokseni huutaen:
"Äiti, äiti, miksi minuun sattuu niin kovasti?"
Sulkiessani hänet syleilyyn käteni tavoitti hänen ruhjoutuneen selkänsä aiheuttaen tuskanulvaisun. Ruhjeista pilkottivat lapaluiden kärjet, verta valui pitkin hänen alaselkäänsä kohti reisiä ja lattialle lätäköksi. En tiennyt mitä tehdä - laiha lapseni selkä veressä sopersi itkien ajatelleensa, etteivät siivet olleetkaan vielä valmiit, koska niiden päällä oli liiaksi rasvaa ja nahkaa. Minulla ei ollut keinoja auttaa.
Soitin hätänumeroon joka oli ruuhkainen syystä tai tai toisesta Juuri, kun linja aukesi, tyttäreni menetti tajuntansa. Suustani tunkeutui surkea parku, pudotin puhelimen lattialle ja itkin.

Hänellä todella oli siipensä, tajusin, kun katsoin lattialla makaavaa hahmoa, joka vielähetki sitten oli ollut lapseni tomumaja. Hänellä todella oli punaiset siipensä, joilla hän nyt lensi jossakin toivottavasti onnellisena.

Mutta miksi, voi miksi niiden piti satuttaa niin kovasti meitä molempia?

"Tiistaitunnelmia" 6.11.-12

Minun on ikävä sinua.
Tahtoisin soittaa sinulle. On vähän paha olla

Tuleeko maailmasta koskaan sellaista että minunkin on hyvä
olla niin kuin kuuluu sellaisena kuin olen
vittumaisena ja herkkänä?

Niin kovasti tahtoisin soittaa vaikkei ole sanottavaa
ihan vähän ehkä itkeä myös

ei täällä enää kukaan ota kiinni jos itkee

(Tule halaa itke kanssani!)

"Totuus on subjektiivista" 4.11.-12

Olen kunnossa
Olen juuri syönyt
Juuri nyt tahtoisin vain olla yksin

Kissa raapaisi minua eilen (ja toissapäivänä ja viimeiset kaksi kuukautta)

Ei ollut muuta pakotietä
Sinäkin vihasit minua jo joten
meidän suhteemme olisi joka tapauksessa ollut ohi


Viimeisinä hetkinäni minua ei pelottanut tippaakaan

2.10.2012

Tämä kertomus on hämmentävä. Ei siksi, että sen pitäisi, mutta se hämmentää sinua. Jotkin kertomukset ovat sellaisia. Ihan fiksuja, mutta hämmentäviä. Vähän niin kuin sinä itse.

Väittivät sinua aivokuolleeksi, vaikket ollut, vähän sekaisin vain. Et kuunnellut heitä. No hyvä on, kuuntelit ja välititkin aika paljon. Siksi pöllit sen auton ja ajoit sen lyhtypylvääseen.Veivät sinut takaisin.
(Saatoin vähän valehdella, kun sanoin "ihan fiksu", mutta en halunnut antaa sinusta ihan sekopäistä kuvaa heti alkuun.)

Pääsit pois, kun olit 17. Olin jo ehtinyt unohtaa sinut, mutta sitten, sitten sinä ilmestyit oveni taakse ja katsoit minua hassusti. Päästin sinut sisään ja kuuntelimme Amiinaa. Tai siis minä kuuntelin, samalla kuin annoin sun höpinän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pelkäsin tapahtuvan sen saman jutun, kuin joskus nenähuuhtelukannun kanssa, ettei kaikki menekään heti läpi asti.
Hämmensit teetäsi vastapäivään. Olin rakastanut sinua, mutta nyt, yhtäkkiä, kaikki sinussa alkoi ärsyttää. Se, miten kaivoit viisi vuotta vanhat vitsit uudelleen esille.

Aloin törmätä sinuun kaupoissa, linja-autoissa, kirjastoissa, terveyskeskusten odotustiloissa. Josminulla oli seuraa, jätit minut huomiotta ja veit myös seuralaiseni huomion, oli se sitten kuka tahansa ja jälkeenpäin kaikki kehuivat kuinka kiva tyyppi olet onpas kiva että olen löytänyt tuollaisia ihmisiä.

Sitten yhtenä päivänä tavallaan tapoin sinut. En tiedä miten, enkä tavallaan edes tappanut. Mutta tavallaan tapoin.

En nähnyt sinua enää. Parin vuoden päästä kuulin, että sinut oli viety takaisin. Mutta siellähän sinä viihdyitkin niin hyvin. Olin pitkästä aikaa todella hyvällä tuulella, koska olin saanut omat kaverini takaisin - he eivät enää kyselleet sinun perääsu. Jostain he olivat kuulleet menneisyydestäsi ja sanoivat, että olin tosi vahva kun jaksoin. Vaikkei se niin mennyt.

Ja sitten,  sitten viime viikolla avasin asuntoni oven ja kaikki oli normaalisti. Jos näkisin tulevaisuuteen, tietäisin, että huomenna löydän kenkäsi eteisestäni ja kahvi on jo hyvää vauhtia tippumassa.

"Maailma on mätä" 30.9.-12

"Öljysodat uskonsodat
Yhteiskunnan riippakivet potentiaalinen työvoima
Vesi loppuu kaikki loppuu
emme voi vastata kysyntään mutta
lukitsemme täpötäydet roskikset takapihoillamme

Teillekään ei ruoka kelpaa
teille taas kelpaa liiankin hyvin
Ja te saatanan ituhipit nyt oma lukunne olette
Ateistit jeesustelijat homot heterot
kaikki samaa vääryyttä"

Mutta niinhän sinäkin laitoit keräyspurkkiin
vaihtorahat laspityövoimavaasista
ja yöllä käänsit kylkeä
hymyillen kelmeänkeltainen sädekehä pääsi yllä

Mutta niinhän minäkin jälleen kerran
nautiskellen nielin riistetyn sian lihan.

6.9.-12

Yksinäinen nainen istui keittiössä
nojasi käteensä ja tuijotti ikkunan läpi

Ulkona satoi
ja surumielinen katse kasvoillaan
nainen mietti, kuka muistaisi.
jos jotain tapahtuisi

Kuka tulisi sairaalaan katsomaan
Kuka ottaisi kädestä kiinni
Kuka auttaisi kauppareissuissa
nainen mietti, muttei keksinyt

Hän tuijotti vielä hetken ulos sateeseen
Sitten hän nousi, käveli olohuoneeseen
Valssasi huolettomasti aamunkoittoon saakka.

"Pikkurauniksen viimeinen syksy" 21.8.-12

Pitsineuleet pingottuvat pahvilaatikkoa vasten
tulevaisuus on olemassaoleva käsite
ja päässä soi sommartider hej hej
Menetys ei satu vaikka koskettaa
sillä iloitsen siitä mitä jää

Taidan olla onnellinen.