"Aamuja" 8.9.-14

Tajunta
   on pimeää, kestää kauan ymmärtää
   että olen herännyt, vielä kauemmin
   ymmärtää olemassalolo

Kyynärvarsi polttelee kun taivutan
haavataitos värjäytyy punertavanruskeaksi, voitelen Bepanthenilla,
käärin sideharson, sujautan käden hihaan
Kello on julma ja juoksee vain
Jos en menisi

    menen

Miten sä 20 minuuttia oot myöhässä (minulle)
Sä oot yksin maailmassa niiden tunteides kanssa (roolihahmolle)

Kylmä asvaltti ei ole lempeä jaloille
Kylmä mieli ei ole lempeä itselleen
            Olen niin väsynyt, että alan kohta itkeä
            Olen niin väsynyt, että alan kohta itkeä
            Olen niin väsynyt, että alan kohta itkeä

Minä olen unohtanut

miten itketään

Opeta

Tee jotain

minä olen jo tehnyt kaikkeni.

28.1.2014

Aika ympärillä tahmea kotilonlima
Minuutit, kymmenet
valuvat tukahduttavat matelevat yli
He sanoivat
viisaus tulee niiden myötä
Valehtelivat -
vuosien ja hampaiden mukana
vain lisää kipua ja eksymistä.

"Minä olen" 18.2.-13

Olen nälkä.
Olen jano.
Olen väsymys, kaipuu ja kipu.

Olen se hetki, jona ymmärrät, ettei rakkaasi olekaan rakas, se hetki, kun et tunnista peilistä itseäsi. Olen ne tuhannet kuulumattomat huudot, kymmenet unettomat yöt, olen se uhkakuva joksi et tahdo tulla - olen hiljalleen vettyvät piirteesi ja tunteet joita et tunnusta. Olen se paniikki ja päämäärättömyys ja pelko, olen päivä jolloin et saa enää käännettyä kylkeäsi nousemisesta puhumattakaan. Olen häpeä, olen inho ja kauhu, sinun väsyneet askeleesi lätäköissä ja linja-autossa lohduton itku. Olen ne tuokiot joina tajuat olevasi yksin, minä olen ne tunnit kun toivot olevasi kuollut.

Olen se, joka valvoo viimeisenä vierelläsi ja toivottaa miellyttävää matkaa helvettiin.

"Märkää" 29.5.-11

Polkimet pureutuvat päkiöihin
Eturengas ruiskii vettä
eteen taakse varpaille
Likomärkä ihminen
huppari hame hiukset
silmät suu sieraimet
Olen märkä lähes unia myöten

Tunnen tarakalta putoavat tennarit
hirtän ne naruista ohjaustankoon
Haukon henkeä ja juon sadevettä
silmät suu sieraimet
kyyneliä kuolaa räkää
Tai vain vettä
mutta siihen en enää usko.

22.5.-11

Eivät he ikinä opi
että sanoilla voi satuttaa

Sairauteen saakka.

"Kipu" 10.11.-10

Todellista
Pysyvää
Kaunista

Aliarvostettua ja vihattua
Vaikka siitä oppiikin nauttimaan
Jos se on siinä vieressä
ja kuuntelee.
Ei se tee tahallaan pahaa
ihmisluonto ei vain kestä
erilaisuutta.

Kivusta kaikki alkoi
ja kipuun kaikki myös loppuu.

18.-19.10.-10

Onko ruoho vihreämpää
pensasaidan toisella puolen?

"Ei", he sanoivat
"Siellä on kellanvihreää."
Mutta minähän olen aina pitänyt ruskasta.

Silloin en muistanut
kuinka kylmiä syksyt ovat
Minä en muistanut
kuinka jalat uppoavat mätäneviin lehtiin
Enkä sitä, miten siilin päälle tallaaminen sattuu ---

Sisälle
sillä enhän minä tarkoittanut satuttaa.

Kuoleman korjatessa satoaan
en ollut vielä valmis
Olen tässä kai keväälläkin
kitukasvuisen puun turha hedelmä

Ajatusten syyttävä äänimatto,
tiivis,
kuin kasa lehtiä
kasa murrettuja värisävyjä
Murrettuja sydämiä

Sanoo, kaikki on minun vikani
muiden vika.
Sanoo, ettei pitäisi surra
sillä tämä on vasta lopun alkua.
Sanoo, valita sitten
kun tämä huonokin elämä valuu sormiesi välistä

Sanoo, iloitse nyt
sitä iloasi
jota tuntisit hänen puolestaan
jos se ei tekisi sinulle kipeää

Silti kivunkin edessä on oltava vahva.

Minä olen ollut vahva.
Minä olin vahva
Mutta vahvakaan ei ollut ikuinen
tämän kaiken ollessa niin kuluttavaa

Olen heikko
Olen merkityksettömyys
Olen huono ihminen,
lasivillassa kasvatettu lellilapsi




Se vain tekee niin kipeää olla sairas.


Henkisesti.

"Sattuu" 26.6.-10

Puheesi on sarkasmia
täynnä ivaa
Sinä halveksit
Sitä
minkä näen peilistä
Sinä leikit tunteillani
Huomautat
pienistä virheistä.
(Pilkku on petikaverisi!)
Mutta tiesitkö
minkä sinä teet leikillä
Minä otan sen tosissani?
Se sattuu.

Ennen pitkää
minunkin
pitää vapauttaa se kipu
verenä pitkin ihoani.
Tietäisit tekosi
ja sen tuloksen.

"Tekeekö se kipeää?" 23.6.-10

Minä en osannut vastata kysymykseeni, sillä en ollut kokenut sitä. Vielä. Luulin, että tarkoitin vain sitä tietynlaista rakkautta, jota tunnetaan vastakkaista (tai toisinaan samaa) sukupuolta kohtaan. Minua ei kiinnostanut, tiesin että kaikki olisi kuitenkin turhaa. Haluan elää yksin.
Mutta kukaan ei varoittanut minua muusta, kuin niistä jotka etsivät vain sitä mistä ei puhuta. Minua varoitettiin menemästä vieraiden autoihin, minua varoitettiin uimasta liian syvälle. Käskettiin pysyä lähipiirissä ja ylittämään tie vasta vihreällä. He halusivat suojella, mutta miksi suojella ketään hyvältä asialta jonka ei pitäisi satuttaa? Miksi?
Ei siinä olisikaan ollut mitään järkeä, kieltäminen olisi tehnyt pahempaa jälkeä, näkyvämpää jälkeä. Mutta ehkä sekin olisi korjautunut. Haava rupeutuu ja katoaa myöhemmin, vaikka voikin näyttää pahalta. Mutta kuka osaa parantaa halvaantuneen käden, joka näyttää normaalilta?
Minä elin onnellisena, ei, vaan onnettomana. Kunnes se iski. Nosti minut taas seisomaan, suorassa ja puhalsi ilmaa keuhkoihini jotka olivat jo kuolla hapenpuutteesta. Lämmitti minun palelevaa sieluani ja palautti sille tunteet.
Ja minä rakastuin.
Ei, kuten alussa sanoin, ei, ei lainkaan niin. Enkä samalla lailla kuin lapsi rakastaa äitiään (mitä minä en ole tehnyt hetkeen). Se oli riippuvaisen rakkautta, takertuvaa ja ohutta, katoavaa.
Kunnes kaikki romahti. Etsin tulevaisuutta hapuilevin sormin sumusta mutta löysin vain olemattomuutta. Istahdin hiekkatielle ja itkin. Tai ainakin yritin. Tämä kaikki oli riistänyt minulta kyvyn itkeä. Halusin vain kuolla.
Mutta nyt tiesin vastauksen kysymykseen:
”Tekeekö se kipeää?”

Kyllä, se tekee kipeää. Viiltävää, kovaa ja jatkuvaa kipua. Mutta niin suloista ja koukuttavaa.

"Talvi" 21.12.-09

Aurinko nousee
vain laskeutuakseen uudelleen
Lumi
tarttuu kiinni kengänpohjiin
Liukastun rappukäytävässä
Se sattuu mutta en huuda
sillä tähän olen tottunut

Täällä
talvet ovat pitkiä
Päivät lyhyitä
yöt kylmiä
Vaikka haluan muualle
kotini on täällä ikuisesti