Olen nälkä.
Olen jano.
Olen väsymys, kaipuu ja kipu.
Olen se hetki, jona ymmärrät, ettei rakkaasi olekaan rakas, se hetki, kun et tunnista peilistä itseäsi. Olen ne tuhannet kuulumattomat huudot, kymmenet unettomat yöt, olen se uhkakuva joksi et tahdo tulla - olen hiljalleen vettyvät piirteesi ja tunteet joita et tunnusta. Olen se paniikki ja päämäärättömyys ja pelko, olen päivä jolloin et saa enää käännettyä kylkeäsi nousemisesta puhumattakaan. Olen häpeä, olen inho ja kauhu, sinun väsyneet askeleesi lätäköissä ja linja-autossa lohduton itku. Olen ne tuokiot joina tajuat olevasi yksin, minä olen ne tunnit kun toivot olevasi kuollut.
Olen se, joka valvoo viimeisenä vierelläsi ja toivottaa miellyttävää matkaa helvettiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hyvin vahva ja epätoivoinen runo. Toivottavasti lohtukin löytyy.
Väkevä runo. Täynnä ahdistusta.
Nälän ottaminen itseksi,saa runoon sellaista voimaa ja väkevyyttä, että tähän pysähtyy, meissä kaikissa ihmisissä on nämä tunteet. Vaikuttava
runo
tämä helkutin sanavahvuistus kommeissa on kamala, en yleensä kommaile näihin.nyt viides yritys
Ja lopulta; kaikki nämä tunteet ja tunnetut ajatukset, jotka ottaa itseksi - kaikki ovat kirotun hienosti toimivia syitä ja välttämättömiä pakotteita luoda jotakin.
Siksi ne ovat niin saakelin hyviä. Hyvätkin asiat voivat olla kurjia. Miksei, miksei nauttisi epätoivosta.
Vahvaa kamaa.
Lähetä kommentti