30.9.2010

"Kolmekymmentä" 30.9.-10

Minä voin hymyillä
peilille



Kolmenkymmenen kilometrin jälkeen

29.9.2010

"Luolassa" 22.9.-10

Luolan seinämät ovat noin kahden metrin päässä toisistaan.
Seison hämärän ja pimeyden rajamailla ja koitan löytää vielä muutaman radioaktiivisen koppakuoriaisen - ne suuntaavat aina ulospäin. Kivikautisen hautausmaan ummehtuneeseen mutta rakkaaseen tuoksuun sekoittuu vahvan tussin löyhkä joka saa pääni särkemään. Melkein lämpimistä seinämistä voin päätellä ulkopuolella olevan laavaa - sen siitä saa kun menee liian syvälle pysäköintihalliin. Kissat toki vahingoittuvat uteliaisuutensa vuoksi, mutta minä olen ihminen. Ihminen, kuulitteko!?

Äkillinen maan ärtynyt murina tiputtaa katossa roikkuvia suolakristalleja takanani. Minä käännyn ja näen valonkajoa. Noinko lähellä luolan suuaukko olikin? Valo voimistuu vaikken liiku ja petyn. Joku toinenkin on siis eksynyt luolaan...

Jostakin katon pimeydestä lähtee liikkeelle jotakin nahkaista ja pelästynyttä. Lepakoita. Ovatkohan ne koskaan nähneet valoa? En usko etteivät olisi.
Odotan valonlähteen nurkan takaa ja sen se tekeekin: loputon virta kuumaa sulaa kiveä. Käännyn juostakseni mutta huomaan multapintaisten seinämien sortuvan.
"Nyt minä kuolen", ajattelen ja sen minä teenkin.

Vihdoinkin.

17.9.2010

"Alku" 15.9.-10

Alussa oli suo. Ei kuokkaa eikä Jussia, vain suo. Suosta nousi suoeläimiä, joilla oli karvaiset käpälät ja kolme hammasta. Hampaillaan ne rikkoivat kuvitteellisia kookospähkinöitä, kun eivät tienneet paremmastakaan. Ilman häntää ne eivät voineet edes uida, sillä Evoluutio oli kertonut sen niille. Heille. Oma persoona kehittyi jo 200 vuotta ajanlaskun kahvitauon alun jälkeen, samoin mieltymys paritella ydinjätteestä kuoriutuvien toukkien kanssa. Siitä syntyi risteytys nimeltä Jussi, joka nimesi suoeläimet mammuteiksi, tappoi ja myöhemmin söi ne. Kolmesta hampaasta hän teki pianon joka ei soinut eikä edes näyttänyt hyvältä. Tästä masentuneena Jussi lauloi omatoimisena poikana itsensä suohon, jossa eli kolme vuotta ja kuoli jääkauden tullen.

"Mufasa" 15.9.-10

Menninkäinen sateessa ilman suojaavia kahvinpuruja, etsien onneaan ankan räpylöistä

Uppsalan ainoa lintu biisonilauman keskellä,
faaraoiden perintönä hunajaa, sitä yhä kelvollista.
Alfauroksen vastaluvun vastaluku kupillisessa kirnupiimää:
simpanssin löyhkää matelee bussin takavaloissa kuin
antihistamiinihuuruinen norppa rannalla, bailaten pingviinien kanssa.

"Syksy" 17.9.-10

Polkupyörän rengas pyörii
yli asvaltin kostean,
kiiltävän lehtipäällysteen

Jalkakäytävän reunan
melkein mädät omenat
Ja sade ilman tihkuvaroitusta
Minä en ehdi pukea viittaa

Hymyilen sateelle,
se saa sen punastumaan
Hiljentymään
Loppumaan

Saa sateenkaaren pilvien päälle

12.9.2010

"Ankka" 12.9.-10

Jos ankan ääni ilman kaikua
onkin kaiku ilman ääntä
etenevää hiljaisuutta
tilassa täynnä tyhjää

12.9.-10

Kun luovuus
muuttui ruumiiksi
en osannutkaan enää elvyttää

Silloin ainoa pakotieni tukittiin
kivillä ja kauranjyvillä

Yrittäisin ulos
vaikka epätoivoisin keinoin
Mutten halua tuhota
sitä tulevaisuutta
jota minulla ei ole