31.12.2011

"Muovipussin uusi elämä" 31.12.-11

Uudenvuodenaattona
Kun en tiennyt kuka olen
mikä on minua
Naisääni kertoi minun olevan
ilotulite
Kehotti näyttämään
minkä arvoinen olen

Hakkasin päätäni seinään
hilpeän naurun säestyksellä

"Sylissäsi" 31.12.-11

Sylissäsi
Tahdon olla kuolematon

Synkronoitua sydämesi sykkeeseen
sen kertoessa miten jatkaa
Opetella ulkoa
tuoksusi, niskasi
Ja sateen ropinan ikkunaa vasten:

tralala, tralalalam.

23.12.2011

"Sitten saapuvat sudet" 23.11.-11

Suutele minua lumisessa metsässä
kun hiutaleet värjäävät takkini valkeaksi
Vakuuta minut
siitä ettei maailma lopukaan
Että vanhainkodissakin silität päätäni
kuin nyt

Tee tästä hetkestä
samanlainen kuin elokuvissa

Niin kliseinen
mutta ah,
niin kadehdittava

"Kohtuus" 23.12.-11

Kertokaa minulle mitä on kohtuus
sillä minä näen vain mustan ja valkoisen

Kertokaa mitä on vihata
vihaamatta myös itseään
Kertokaa mitä on rakastaa
rakastamatta aivan kaikkea
aivan liikaa
Kertokaa mitä on välittää
ilman syyllisyyttä ja loputonta huolta
Kertokaa mitä on kohtuus
Minä kerron mitä on tunne
ja elämä

"Vanha Hämeentie" 21.12.-11

Vanhan Hämeentien märkä asfaltti
Pimeässä ohikiitävien autojen valot
Hypin vesilätäköissä, tänään
se on elämäni tarkoitus

Ei enää yliajettuja vaahteranlehtiä
Ei enää maahan pudonneita omenoita
Ei riemua syksyn ensimmäisistä tihkusateista
Sade ei ole sääilmiö vaan olotila

Vanhan Hämeentien jäinen asfaltti
Etukumara asento ja tyhjä pää
Itkua pidätellen lasken askeleita,
katulaattoja, sekunteja siihen
kun "tänään" on pelkkä "eilen".

4.10.2011

"Normaali" 4.10.-11

Kerro minulle normaalista
Kerro miltä normaali tuoksuu
Kerro, miten sen pehmeänkovat tassut
rummuttavat päälakia
ja ohimoita

Kerro miltä normaali näyttää
kuvittele se vaikket osaa
Tai ole sittenkin hiljaa
et kuitenkaan saa selkeää sanaa suustasi

Ja sekin on aivan normaalia.

4.10.-11

Pysy runomitan päässä
etten kadottaisi sinua
Älä päästä yksinäisyyttä
murisemaan
mulkoilemaan
takertumaan.
Ei sinun tarvitse
puhua eikä keittää teetä,
ole vain siinä ja ole lämmin
Sillä lokakuisen yön halaus on kylmä
Ja liian, liian pitkä.

16.9.2011

"Sataa" 16.9.-11

Sokeri-ihmiset juoksevat kuin ilmahälytyksen saaneina
Minä suljen sateenvarjoni
kohotan kasvoni ja hymyilen
Tunnen pisarat iholla

Suuret pienet kovat ja hennot
Ja maailmassa olen vain minä
hymyilemässä
kasvot kohti taivasta

29.7.2011

"Reissussa" 29.7.-11

Minä olen nähnyt
Lapin maisemattomat tiet,
ne pitkät pätkät ja porot
Ilveksiä ja karhuja
Jäniksenraadon ja itsemurhalinnut
Kuullut vahtikoiran yöhaukun
ja ötököiden ininän.

Olen kokenut mahanpohjatuntemuksia
Yön mustikanvarpujen päällä
Hienhajuiset rintaliivit
Ja jälleen uuden rakkaustarinan
joka päättyi ennen alkuaan.

29.6.2011

"Synkkään kasteltu tyttö" 10.4.-11

Muistatko, kun toissa syksynä pihalta löytyi synkkään kasteltu tyttö?

Kasteltu, tai ehkä se oli kieriskellyt siellä itse. Joka tapauksessa se oli yltä päältä synkässä eikä oikein tiennyt, miten ihmeessä pääsisi siitä eroon. Kai se uskoi ettei mitenkään, ainakin koska synkkä ei ollut enää nestemäistä: se oli jo kuivunut, kuin lasite, ehkä jo poltettukin vedenkestäväksi. Sitä ei saisi enää irti hajottamatta astiaa, tai tyttöä.

Silloin lasitteen alta voisi pelastaa sen mikä on pelastettavissa, siitä voisi ehkä muovata vielä jotain mikä muistuttaisi alkuperäistä.

”Muistuttaisi” ei riitä, se ei olisi sama. ”Muistuttaisi” olisi lobotomia.

”Olisi.”

Sillä nyt he eivät kuitenkaan olleet tekemisissä keramiikan tai taideväärennösten kanssa. Synkkään kasteltu tyttö oli vielä ihminen, vaikka sitä ei olisikaan päälle päin ehkä uskonut. Ehkä he unohtivat sen ajan myötä, sillä lopulta he jättivät suuritöisen ihmisraadon syrjään kuin se olisi ollut sellainen monituhatpalainen palapeli, jonka voi toisinaan piilottaa maton alle ja leikkiä että sitä ei ole.
He unohtivat myös, että synkään kastellulla tytöllä oli tunteet. Se näki ihmiset ammattien ja vieraiden takana ja halusi tietää niistä lisää. Toisinaan se kuvitteli että niitä tosiaan kiinnosti, miten sillä menee ja mitä se ajattelee, miten se haistelee öisin keväistä sadetta ja itkee menetettyjä henkiä. Lopulta se ymmärsi ettei sen kannattaisi enää yrittää ja ihmiset kastelivat sen uudelleen synkkään, ettei se liikkuisi tai pilaantuisi. Ne luulivat että synkkää voi käyttää säilöntäaineena.

Mutta ne olivat väärässä.

Synkkään kasteltu tyttö alkoi nimittäin mädäntyä sisältä päin vaikka jokin siellä tappelikin vastaan. Tyttö syytti itseään siitä että se katseli maailmaa synkän läpi, synkkä huurustui sen hengityksestä ja likaantui ulkopuolelta ja maailmasta tuli entistä pimeämpi ja epäselvempi. Muuta tyttö ei tuntenutkaan ansaitsevansa – se ei ollut sellainen ihminen josta olisi kannattanut kirjoittaa laulua, saatikka sitten kirjaa, mutta sillä oli liikaa mielipiteitä ja näkemyksiä jotta sitä olisi voinut jättää turvallisesti syrjään. Se ei sopinut tähän maailmaan.

Joskus oikein pahasti kyllästyessään se koitti raapia itse synkkään aukkoja, mutta tajusi sitten kantapään kautta, että synkkä ei ollut enää pinnalla, se oli imeytynyt sisemmälle. Tyttö koitti päästä niin syvälle, mutta kyennyt enää kun kädet olivat tahrautuneet hänen omaan vereensä. Se kuitenkin jatkoi huomattuaan että sillä tavalla jotakin tuntui synkän turruttamassa ihossa. Koko ajan se yritti unohtaa, että oikeastaan siihen sattui hemmetisti. Se unohti nukkua ja kun muisti, ei enää osannutkaan. Se makasi öitä valveilla ja toivoi synkästä myrkyllisempää, jotta sen ei tarvitsisi enää jaksaa sitä miten se oli jätetty oman onnensa nojaan, eikä kipua tai pimeää maailmaa. Se olisi rikkonut itsensä, mutta tiesi, miten synkkä karkaisi sen kehosta ja leviäisi ympäristöön. Synkkään kasteltu tyttö ei halunnut sitä noille sen unohtaneille ihmisille, joita kaikesta huolimatta rakasti.

18.6.2011

"Vapauteen" 18.6.-11

Muistan sen tytön vieläkin.

Se kantoi oravan kylkiluita taskuissaan ja oli täydellinen koska tiesi mitä halusi. Se halusi, että sen jokainen luu piirtyisi kauniina sen maidonvalkean ihon läpi ja että se pääsisi vielä joskus lentoon.
Se kertoi aina ihmisille kuinka se kerran oli ollut kotka, mutta kukaan ei uskonut. Sanoivat, että korkeintaan varpunen. En minäkään uskonut, ennen kuin näin kun kerran sen hiusten joukosta lennähti tuulen mukana sulka. Silloin se otti oravanluut taskustaan, sitoi ne toisesta taskusta ottamaansa lankarullaan ja rullan pään kapean vyötärönsä ympäri. Sitten se antoi rullan minulle ja sanoi:
"Pidä kiinni ja juokse niin lujaa kuin pystyt."

Tein työtä käskettyä ja hämmästyin, kun tyttö nousi ilmaan leijan tavoin. Sen ihon läpi kasvoi höyhenet ja linnunnokallaan kirkaisten se katosi taivaalle. Käännyin lähteäkseni ja samassa eteeni putosi oravanluista tehty kaulakoru - kuin kiitokseksi.

5.6.2011

"Suvivirsi" 5.6.-11

Silloin minä sanoin
etten kestä enää yhtäkään aamua
Että vihaan teitä kaikkia
Ettei siitä ole mitään hyötyä
Etten jaksa odottaa
että se ikuisuuden päästä
loppuu kokonaan.

Mutta itkin silti
kun orkesteri soitti
Suvivirren alkusoiton.

"Pidä kiinni" 5.6.-11

Pidä kiinni,
pidä hellästi ole siinä
ole niin kiltti

Sano ettei hätää
minä pyydän
Sano että pysyt siinä
Sano että se hetki kestää
Ei se lopu koskaan

Halaa minua kuin katoaisin
jos vain hetkeksikään päästät irti
Sano että olen kaunis ja arvokas
tärkeä
Vaikken minä sitä uskokaan
Tahdon että tulet lähelle
että voin tuntea sinun lämpösi
Että voin tuntea olevani turvassa

29.5.2011

"Synesteetikon päiväuni" 28.5.-11

Tahdon nähdä ääniä
hajuja
haisunäätien reviirimerkintöjä

Tahdon maistaa
epävireisen pianon äänen
sinikellojan värin
kissan pehmeän turkin

Tahdon tuntea
palasokerin rintaliiveissä
tulehtuneen varpaankynnen
kastepisarat ruusunkukilla

Tahdon haistaa
hunajaa vaniljaa lakritsia
öljyvärimaalauksen
ja mökkilaiturin vanhat lankut

"Märkää" 29.5.-11

Polkimet pureutuvat päkiöihin
Eturengas ruiskii vettä
eteen taakse varpaille
Likomärkä ihminen
huppari hame hiukset
silmät suu sieraimet
Olen märkä lähes unia myöten

Tunnen tarakalta putoavat tennarit
hirtän ne naruista ohjaustankoon
Haukon henkeä ja juon sadevettä
silmät suu sieraimet
kyyneliä kuolaa räkää
Tai vain vettä
mutta siihen en enää usko.

22.5.2011

22.5.-11

Eivät he ikinä opi
että sanoilla voi satuttaa

Sairauteen saakka.

10.4.2011

"Pieniä iloja" 10.4.-11

Valvoa aamuun asti
Nuuhkia ikkunasta viileää kevätilmaa
Itkeä ilosta
lintujen ja veden ääniä
ja sitä
ettei enää tarvita lisävaloa

31.3.2011

"Eilen" 31.4.-11

Eilen tajusin
Minähän olen elossa
Kehossani virtaa ja kohisee
ja aivoissa kulkee pieniä ajatusmuurahaisia

Eilen muurahaiset
muuttivat kulkusuuntaa
Kyllästyneinä samaan vanhaan
Kolmessa viikossa kolusivat
läpi sen pimeämmän nurkan.

Muurahaisen muisti on lyhyt.

"Selvästi kevät" 31.3.-11

Selvästi kevät
vaikkei lumikaan vielä sulanut
Vaikka lehtihiirillä ei ole edes korvia
Vaikka päivisinkin on pakkasta.

Selvästi kevät
sillä jalat ovat tennareissa kuivat
Aurinko on ylhäällä vielä seitsemältä
ja aamulla näkyvyys on puoli metriä omasta nenästä.

29.3.2011

"Sekaisin" 19.3.-10

Seison lumisateessa
jos sitä enää lumeksi voi sanoa
Kello on jo vartin yli
eikä bussi tule vieläkään

Minun pitäisi olla muualla
Lähdin sieltä puolijuoksua
Lähdin koska menin sekaisin
Enkä kestänyt ihmisiä
tai hätänumeroon soittamista.

Pienenä minäkin halusin ovipuhelimen.

18.1.2011

"Tappokeli" 18.1.-11

Ulkona luulee kuolevansa
Liukastun, kaadun
Nousen
Toivottavasti kukaan ei nähnyt
Liukastun, kaadun
Nousen


Joku kysyy sattuiko
vastaan
"Ei pahasti"
Ei enää, olen jo turtunut
Ei enää, osaan jo tehdä sen oikein

Tappokelissäkin kidun elossa
Ja keväällä kiitän sitä joka näki.