Pimeässä huoneessa on pimeää koska siellä ei ole ikkunoita eikä lamppuja. Joku sammutti yön viimeisen kynttilän ja jäljelle jäi pimeys. Pimeydestä kuuluu ääniä, jotka eivät oikeasti ole siinä, vakuutan itselleni. Minun kiero mieleni vain kuvittelee kaiken. Ei, minä olen yksin, täysin äänieristetyssä huoneessa ja voin aistia vain oman ruumiini äänet - sykkeen ja verenkierron ujelluksen. Olen yksin, huudan pääni sisällä. Olen totaalisen yksin, sillä minulla ei ole ketään.
Joku koskettaa ja olen varma että se on suojelusenkeli. Ne ovat paikalla vielä silloinkin kun enkelit jättävät. Sykkeeni kiihtyy ja olen varma että kehoni räjähtää kaikessa pimeydessä, että minä kuolen pian. Mutta se jokin pitää olkapäistäni kiinni eikä anna lähteä, minun silmiäni polttavat kyyneleet. Ne ovat ilon asialla. Ilon ja pelon.
En tahdo lähteä, sanon itselleni.
En nyt, kun vielä on aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti