Istuin viheltävän dinosauruksen selässä ja katselin kuinka vihreät hevoset tanssivat polkkaa. Kainalossani oleva punakukallinen tyyny kertoi tarinaa kissasta joka matkusti Afrikkaan. Kaikki oli niin onnellista... Kunnes tuli rumpu.
Suuri, sininen, julma patarumpu joka paukkui uhkaavasti. Punaiset jänikset juoksivat pakoon ja heliumilla täytetty strutsi kivettyi ja putosi maahan hajoten sirpaleiksi.
"Murhaaja!" huusin rummulle.
"Olet pahainen murhaaja!"
Juoksin strutsin luo ja yritin saada sen eloon liilasta ruohosta tehdyllä liimalla. Mutta yksi pala puuttui. Yksi pään pieni siru oli kadonnut jonnekin sillä värikkäällä niityllä.
Sadan hamsterin joukko kaivoi strutsille haudan ja lippalakkipäinen majava kantoi strutsin kuoppaan.
"Älä. Ehkä pala voidaan löytää. Silloin kaikki olisi hyvin", yritin estellä mutta majava murahti ja täytti kuopan.
Istuin maahan ja itkin. Kyynelistä tuli lätäkkö. Lätäköstä oja, ojasta puro, purosta joki.
Jokin kimalteli. Se oli strutsin puuttuva osa. Kaivoin strutsin ylös ja asetin osan paikalleen. Ei mitään. Hyppäsin kyynelvirtaan kivettynyt eläin mukanani. Tunsin joen vetävän minua. Avasin silmäni ja palasin todellisuuteen, jossa tuijotin tohtoria kasvoihin sylissäni pikkukivillä täytetty, haljennut, strutsin muotoinen foliopallo.
"Lääkityksesi on liian vahva", sanoi tohtori ja ojensi reseptin. Poistuin klinikalta ja mieleni hyvästeli dinosauruksen, tyynyn, hevoset, kaiken.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti